punktio lähestyy!

Tänään viimeinen ultra, ylihuomenna se pelottava punktio!
Vain 4 munarakkulaa siis puktoitavana. Tuntuu niin turhalta lähteä koko punktioon edes... toivotaan vaan että edes kahdesta sitten löytyisi munasolu. Punktio tosin ei varmasti ole vuoden takaiseen verrattuna paha, paaaaljon vähemmän puktoitavaa nyt.
Eilen tuikattu viimeiset annokset puregonia ja orgalutrania. Tänään laitoin irrotuspiikkinä gonapeptyl x 2. Tarkoitus oli käyttää irrotukseen pregnyliä, mutta sitä ei tietenkään saanut paikkakunnaltani mistään enää täksi iltaa vaan huomiseksi aikaisintaan :/ Jääkaapistamme sitten löytyi viime kerrasta jääneitä gonapeptyleitä (silloinkin käynyt tukussa kämmi ja kaikki gonapeptylit piloilla kun päässeet huoneenlämmössä muhimaan! haettiin lopulta injektiot väestöliitolta, jotka jostain syystä olivat pakanneet siihen kylmälaukkuun kaksi ylimääräistäkin.. onneksi! oliko näin tarkoituskin tapahtua?)
Huomenna töistä vapaapäivä ja keksiviikko aamuna punktioon. Nyt sain polilta jo mukaan diapamia, jonka otan autossa matkalla väestöliittoon. On kuulemma juuri käytäntöön tullut ja hyväksi havaittu! Väestöliitolla tietysti sitten se tippa käteen vielä. Perjantaiksi varattu jo tuoresiirto aika, toivottavasti siihen päästään!
Olo on lähes normaali. Siis fyysisesti. Farkutkin menee hyvin jalkaan. Toki alavatsaa vähän turvottaa ja orgalutranin ja gonapeptylin pistoskohdat arat ja turvonneet monta tuntia pistämisen jälkeen. Pystyn jopa vatsalleen makaamaan mikä ei viimeksi olisi tullut kuuloonkaan.
Henkisesti olenkin sitten ollut tosi loppu. Itkettää ja masentaa koko ajan. Töissä. Kotona. Kaupassa. Lenkillä. Maailma tuntuu kaatuvan päälle ja kaikki on turhaa. Itsensä pistäminen oli vaikeampaa kuin muistin, itku silmässä ja vatsa tulessa puoliväkisin piikki nahan läpi, kädet hiestä märkänä ja koko lantion vihloessa. Olisi varmaankin vähän helpottanut jos olisin kotona saanut rauhassa pistää, mutta kun sattui olemaan 4 iltavuoroa putkeen niin töissä siitä oli pikaisesti suoriuduttava.

Sitten vaan ylihuomista jännäämään...

noin viikko punktioon

Eihän se Femar toiminut niin kuin piti, tietänkään. Mikä mun kropassa nyt saataisiin edes toimimaan.
Yhden nappulan otin kp 3-7 eli viitenä päivänä. Ultrassa olisi pitänyt näkyä hyvin valikoituneita, 8-11mm pulleita rakkuloita 5-10 kpl. No, yksi 8mm rakkula saatiin aikaiseksi tällä lääkkeellä...
Puregonia on sitten piikitelty 6 päivää, 75 yksiköllä mennään, tosi pienellä siis. Neljän päivän pistelyn jälkeen seurantaultrassa näkyi oikealla munasarjassa n. 4 kpl vähän kasvaneita muniksia, vasenta puolta lääkäri ei saanut lainkaan näkyviin vaikka miten kauan koitti. Siksi samaa annostusta jatketaan, jos vasemmalla puolella onkin isojakin muniksia.. Mikä hemmetti sen sitten tekee ettei koko vasenta munasarjaa saatu ultralla näkyviin?? eipä ole tällaistakaan ennen sattunut. Ja lääkäri oli kokenut, mielestäni paras lääkäri tuolla naistentautien polilla.
Nyt sitten taas perjantaina ultraan. Ärsyttää kyllä tämä ajelukin, miksei täällä omalla paikkakunnalla voi sitä alle viiden minuutin ultraa ottaa, vaan pitää liki tunnin ajomatkan päähän per suunta ajaa parin päivän välein! Tiedän kyllä että asiantuntevan lääkärin puutteen takia se on mutta... On vaan aika sähläystä töitten kanssa kun joudun kesken päivää lähtemään ja työkaverit joutuu alimitoituksella loppupäivän hoitamaan (hoitotyö).
Huomisesta alkaen pistelenkin sitten puregonin lisäksi taas orgalutrania myöskin joka ilta, ettei pääse munikset karkaamaan.
Olen miettinyt vertaistukiryhmään liittymistä. En vain tiedä olenko valmis "paljastamaan kasvoni" tämän asian kanssa ihan julkisesti. Tuntuu vaan kovin raskaalta tämä kaikki. Olen kyllä läheisilleni kertonut missä mennään, mutta eivät he oikeasti ymmärrä miltä musta tuntuu...
Itken harvoin, mutta kyllä taas huomaa hormoonien vaikutuksen. Koko ajan itkettää ja ihan hölmöissä tilanteissa. Jälikäteen naurattaa, mutta sillä hetkellä tunne on jotenkin murskaava enkä pysty itkua pidättelemään! Tänään itkin kun olimme katsomassa vappukulkuetta, johon kuului mm. satapäin moottoripyöräilijöitä. Katsoin ihmisiä, jotka ylpeinä hymy kasvoilla ja nenä pystyssä ajoivat pyöriään ja aloin ajattelemaan miten onnellisilta he näyttävät. Itku tuli, eikä meinannut loppua. Hävetti siellä ihmispaljoudessa, onneksi oli aurinkolasit :) Enkä ole mikään motoristi tai ymmärräkään moottoriajoneuvoista mitään :D Jotenkin olen ensin ihan omissa maailmoissa ja päähän putkahtaa kummallisia ajatuksia, sitten jo kyyneleet valuukin.
Femarista ei muuten tullut mitään sivuoireita, vaikka niitä pelkäsinkin. Nyt jännittää pääsenkö puktioon jos saan vatsataudin tässä ennen?? Meillä on töissä osastot vierailta suljettu epidemian takia...

Hauskaa vappua vaan!