Arttu

Kyllä niin tuli itku silmään kun sattumalta katsoin eilistä korkojen kera ohjelmaa, jossa lopuksi Arttu Wiskari lauloi uuden kappaleensa. Niin osuvat sanat. Vieläkin itkettää ihan kamalasti...

Kevättä rinnassa.

Hei pitkästä aikaa!
Hoitotaukoa takana nyt noin puoli vuotta ja täällä ollaan päätetty jatkaa hoitoja.
Luulin, että tauko tekisi hyvää, mutta ei se nyt ihan niin mennyt. Koko ajan sitä ajatteli, että mitä jos hoidot ei koskaan onnistukaan ja tässä nyt turhia taukoja pidetään ja ihmetellään vaan.. Mietin, että hoidot kaikki vaan kehiin nyt, ollaan ainakin sitten yritetty! Ja lähisuku vaan sikiää lisää mikä ei ainakaan parantanut minun oloa..
Metformiinia tosiaan käytin nelisen kuukautta, ei ollut minun lääke. Annosta ensin nostettiin pikkuhiljaa ja kun tavoite annos saavutettu piti sitä jatkaa. Lääkkeestä tuli ympärivuorokautinen huonovointisuus ja öisin oksentelua. No, lääkettä päätettiin vähentää ja minimi annoksella mentiin. Pahoinvointi vaan ei laantunut, myöskään ei kuukautisia näkynyt lainkaan josta jo tiesi ettei lääke toimi. Lopulta lääkäri päätti että metformin lääkitys lopetetaan tuloksettomana. Se harmitti. Olin niin paljon netistä lukenut positiivisia kokemuksia lääkkeestä ja sen vaikutuksista puuttuviin menkkoihin ja monirakkulaisiin munasarjoihin. Mulle vaan ei saatu edes menkkoja aikaiseksi sllä vaikka sitkeästi kestin pahoinvointikohtauksia 4kk...
Nyt yksi terolut kuuri takana ja sillä saatiin menkat (tupla-annoksella tosin). Edellispäivänä aloitin uuden terolut kuurin ja 2. IVF hoitoon suunnataan.
Nyt koitetaan välttää hyperi ja 70 munasolun punktio vähän lääkkeitä vaihtamalla. Ekassa ivf:ssä munarakkuloita kasvateltiin puregonilla pelkästään, nyt on ensin kp 3-7 käytössä femar niminen lääke. Sitten tarkistus ultraus ja alkaa taas puregonin pistely, pienellä annostuksella. Tuo femarin käyttö kyllä epäilyttää, on meinaan rintasyöpälääke. Mutta hyviä kokemuksia siitäkin olen lukenut. Tuntuu vaan ettei mikään lääke tai hoitomuoto toimi meillä..
Tuleva punktio pelottaa ihan valtavasti. Edelliskertaa ajattelen kauhulla. Vaikka sainkin paljon rauhoittavia ja kipulääkitystä sattui se niin julmetusti ja kidutusta kesti liki tunnin. Olin niin täyteen pumpattu lääkkeitä, etten saanut sanaa suustani tai kyennyt miehen kättä enää puristamaan, kyynleet vain valuivat.
"Mikä ei tapa, todellakin hajottaa" vai mites se meni.

Ultraus 26.4. jolloin viimeistään palaan tänne kirjoittelemaan.