Uuden blogin aloitus

Siirryn nyt toisaalle kirjoittelemaan odotuksen ajatuksista. Ehkä palaan tänne jotakin vielä kirjoittamaan, tai jos jotakin kamalaa sattuisi.

Toivon teille muille kovasti plussatuulia!

Jatkan täällä:  http://meidanpieniihmeemme.blogspot.fi/ jos joku haluaa kurkata.

Totta se on

Meillä ollut aika hiljaista kotona. Kumpikaan ei ole oikein uskaltanut puhua raskaudesta mitään, edes toisillemme siis. Hiljaa vaan odotellaan että viikot kuluisivat nopeammin, että tästä asiasta tulisi tosi.

Tänään, rv 9+6 käytiin toisessa ultrassa ja siellä se kaveri jumppasi kovaan tahtiin, sydän kiivaasti pumpaten <3 Pituutta kaverilla oli yli 3 senttiä, ja vastasi viikkoja 10+1.

En vieläkään pysty sisäistämään, että tuo elävä olento ihan oikeasti on minussa, minun vatsassa. Uskaltaako tähän nyt luottaa jo? Mitä jos jokin meneekin pieleen? En vieläkään uskalla siirtyä tästä blogista mihinkään odotusblogiin...

pum pum

Eilen en muistanut hämmennykseltäni edes täällä käydä kirjoittamassa.
Varhaisultrassa näkyi yksi pieni alkio ja vimmatusti sykkivä sydän <3 Alkio kooltaan 7,4mm ja vastasi viikkoja eli 6+6.

Iso itkuhan siinä pääsi. Eikä meinannut loppua. Tunteet olivat onnellisuuden ja pelon sekaisia, on edelleen. En voi vieläkään uskoa tätä todeksi. Viiden ja puolen vuoden odotuksen jälkeen olen nyt tässä. Raskaana. Minä!? Pelottaa ihan kamalasti jaksaako pikkuinen jatkaa kasvuaan.

Neuvolaan soittelin ja pääsen seuraavaan ultraan jo rv 9. Ja siitä seuraava onkin sitten se rv 12. Oli oikein ihana täti puhelimessa, sanoi että koska vaan voin hänelle soittaa, ja kun sydänäänet saadaan ekaa kertaa kuuluviin niin niitä saa käydä kuuntelemassa niin usein kuin haluan. Taisi aistia ahdistukseni puhelimen kautta..

Klinikalla mietittiin lugejen ja estradot laastarin jatkoa ja lääkäri päätti, että rv 10 asti jatkuisi normaalisti ja siitäkin vielä reilu viikon, pikkuhiljaa annosta vähentäen ja lopulta kokonaan pois. Kuulostaa mielestäni hyvältä, koska olen lukenut kuinka joillekin on lääkkeet lopetettu jo heti plussatestin jälkeen, tai ekan ultran jälkeen n. rv 7. Ja sitten jo alkanut vuotoja, sattumaa vai ei... Tuntuu turvallisemmalta jatkaa tukilääkitystä kun oma kroppa ei selvästikään tarvittavia hormoneja tarpeeksi tuota. Ehkä sitten pienentää keskenmeno vaaraa, ehkä ei. Ei kuulemma haittaakaan ole noin pitkälle jatkettuna.

En nyt tiedä jatkanko tätä blogia. Vai uskallanko aloittaa uuden, odotus blogin? nyt jo? pitää miettiä...

piinaa, piinaa

Tämä se vasta piinaa onkin. Siirron jälkeiset kaksi viikkoa testaukseen ei ollut mitään tähän verrattuna. Plussatesti tehty viikko sitten, pp 14. Nyt olisi vissiin rv 5+1?
Varhaisultra on vasta rv 6+6. Miten hemmetissä jaksan odottaa vielä 12 päivää että saan varmistuksen kasvaako sisälläni todella joku?? Olo on jotain uhan muuta kuin onnellinen. Pelottaa hirveästi. Pari päivää sitten olen viimeisen testin tehnyt, plussaa näytti vieläkin. Väsyttää ja pahaolo on. Vatsaa nipistelee vuoroin molemmilta puolilta. Tissit kipeät. Mies ärsyttää.
Meinaan huomenna soittaa väestöliittoon ja kysyä, josko olisi mahdollista päästä vaikka ensiviikon puolella ultrattavaksi. Saisi varmistuksen että jotain edes olisi siellä ja oikeassa paikassa. Eikö se nyt näinkin aikaisin pitäisi näkyä? Keskustelupalstoja lueskeltuani moni käynyt näillä viikoilla yksityisellä tarkistuttamassa että kaveri todella on napannut kiinni.
Tässä meinaa todellakin hulluksi tulla!

uskomatonta...

Olo on ihan epätodellinen. Vähän väliä käyn kurkkaamassa testiä pesukoneen päällä, edelleen kaksi viivaa. Kädet ja jalat tutisee, hikeä pukkaa... Nyt jo!? Tuntuu kuin tämä tapahtuisi liian nopeasti, vaikka oikeasti ollaan yritetty jo 5 ja puoli vuotta! En voi uskoa tätä. Toisaalta en haluaisikaan vielä uskoa, jos jotain sattuukin..
En kyllä suosittele sofi one step liuskatestejä kenellekkään (herkkyys 10 mitälieyksikköä). Ihan turhaa viivan etsintää. Kun vertaa eilistä one step testiäni ja tämän päivän apteekin omaa testiä, on apteekin testissä ihan selvä plussa mutta liuskaa saa kyllä tihrustaa! Ja vaikka apteekin testin herkkyys taitaa olla 25.
Mulla kaapissa vielä 4 apteekin testiä + 1 clearbluen viikkonäytöllinen, jonka aioin käyttää oikeana testauspäivänä eli perjantaina. Ja ihan varmasti tulee nuo toisetkin testit käytettyä...
Tietääkö joku miten raskausviikot ivf:ssä lasketaan? Onko punktiopäivä 2+0? Alkiot siirrettiin 2 päivää punktion jälkeen. Klinikaltahan se selviää, mutta soittelen sinne vasta perjantaina, en kehtaa myöntää testanneeni etukäteen :)

Listaanpa oireita mitä havaitsin nyt tämän siirron jälkeen, mutta en negahoidoissa!
- hormooneista tullut aiemmilla kerroilla tosi voimakkaita kylmiä ja kuumia aaltoja, nyt sellaiset puuttui kokonaan
- lugeista  tullut aina tissi- ja nännikipua, joka loppunut pari päivää ennen testausta, mutta nyt kipu on vaan yltynyt ja tissit tuntuvat painettaessa kovilta.
- maha turvonnut varsinkin iltaisin. Ja joka päivä. Negahoidoissa turvotusta ei joka päivä. Vatsassa kyllä samat nippailut ja jomotukset kuin negakierrollakin, taitaa lugeista johtua.
- iltaisin kova vilu vaikka mies valittaa kuumuutta. Lämpöjä en ole katsonut missään hoidossa.
- vatsa tulee kipeäksi tavalla, jota en osaa kuvailla, kun tapahtuu liikaa rasitusta esim. vauhdikkaalla lenkillä tai töissä kun on kova kiire.
- ajoittaista huimausta
- negahoitoihin eroavaisuutena nyt myöskin se, että seksiä emme ole harrastaneet punktion jälkeen tähän päivään mennessä ollenkaan :)
- aina ennen ollut käytössä luget + zumenonit, nyt luget + estradot-laastarit. Myöskin femar oli uusi lääke munarakkuloiden kasvattelussa. Eikä gonapeptyliä ole koskaan ennen laitettu myös siirron jälkeen. 
- aiemmin tehty 4 pakastealkionsiirtoa, tämä ensimmäinen tuoresiirto meille.

pp 11 ja plussa se on!!!!

Tässä apteekin oma testi tänä aamuna, 11 päivää kahden päivän ikäisten tuorealkioiden siirrosta.
En voi uskoa sitä. En ole koskaan eläessäni saanut plussaa testiin ja siinä se nyt kuitenkin on.
Sadasosasekunnin tunsin itseni jopa onnelliseksi, sitten se vaihtuikin peloksi ja pakokauhuksi. Miten jaksan monta viikkoa nyt ihmetellä ja odottaa ennenkuin pääsen tarkistettavaksi että ihan oikeasti tässä raskaana ollaan. Raskaana. Minäkö???
Apua miten paljon hirvittää että jokin menee pieleen, on kohdunulkoinen tai tuulimuna tms!!!

Pp 10!

Tänään pp10 enkä voinut vastustaa ekan testin tekoa..

Testi oli sofi one step merkkinen. Mielestäni siinä näkyy haamua/viivanpaikkaa?? olen lukenut näistä testeistä paljon negatiivista juttua. Itse testaillut niillä muutaman vuoden, ovat niin halpoja ja kun niitä testejä tosiaan kuluu aika paljon. Enkä ennen ole saanut testiin mitään viivanpaikkaakaan. Vai näkyykö tuossa kuvassakaan mitään, luulenko vaan?? mielestäni viiva näkyy luonnossa paremmin.

piinapäivä nro 1

Punktio oli pari päivää sitten, keskiviikkona. Teki se taas niin kamalan kipeetä, mutta selvisin. Ja kesti huomattavasti vähemmän aikaa kuin viimeksi. Ei siellä sitten  ollut kuin ne 4 rakkulaa punktoitavana, ja yksi iso kysta. Loppupäivä menikin ihan sumussa enkä paljoa muista mitä lääkärit ja hoitajat selittäneet, kyllä niin lääkepöllyssä olin. Kolmisen tuntia huilailin odotushuoneessa, verhon takana toisen punktio potilaan oksentaessa aika lahjakkaasti.. Itse vuosin verta aika paljonkin ja vielä siirtopäivänäkin hieman.
Nyt punktiosta 3 päivää ja kyllä edelleen on vatsa arka ja turvonnut. Kävely tekee kipeää. Sairaslomaa jatkettiin vielä 3 päivää (sen kolmen päivän lisäksi jonka punktiosta saa). Onneksi myöskin punktiota edeltävä päivä oli töistä vapaata, oli kyllä munasarjat silloin jo tosi kipeät. Miten hemmetissä selvisin vuoden takaisesta koettelemuksesta kun nytkin niin vaikeaa?? En oikein edes muista sitä aikaa..
Punktion tuloksena siis 2 erittäin hyvälaatuista alkiota. Lääkäri kysyi haluammeko että molemmat siirretään, vai vain toinen ja toinen pakkaseen. Päädyimme molempien siirtoon, koska jos sitten pakastettu ei selviäkkään sulatuksesta. Nyt vaan peukut pystyyn että tarraisi kiinni! En osaa edes pelätä kaksosraskautta (vielä ainakaan), pääasia että minut saataisiin nyt jo viimein raskaaksi!
Meille tehty 4 PASsia, eikä yhtään tuoresiirtoa vielä. Joten voi olla että nyt tärppää. Lääkäri sanoi että toiset raskautuvat paremmin tuoresiirrosta, toiset passista.
Keskiviikkona oli siis punktio ja perjantaina siirto. Alkiot siis kahden päivän ikäisiä vai? Päivää ennen siirtoa aloitin luget ja minulle uutena estradot-laastarit, jotka korvaavat zumenonit. Laastari on kyllä kätevämpi, ei tarvitse pillereitä joka päivä muistaa. Laastari vaihdetaan kaksi kertaa viikossa. Lugeja menee se 1 aamulla ja 2 illalla. Lisäksi vielä nyt maanataina, 3 päivää siirron jälkeen eli oletettuna kiinnittymispäivänä pistän vielä nahkaana yhden ruiskullisen gonapeptyliä. Tämä on ihan uusi juttu mulle, enkä ole ikinä kuullutkaan että siitä voisi olla hyötyä kiinnittymisessä. Gonapeptyliä käytin 2 ruiskullista pregnylin sijaan munarakkulat irrottamaan, joten tuntuu hullulta että se voisi auttaa alkiota tarraamaan kiinni. Mutta tehdään niin kuin lääkäri käskee.
Tällä hetkellä toiveet ovat korkealla, liiankin. Jos nega tulee tipun kyllä korkealta. En tiedä jaksaisinko enää kolmatta ivf:ää...

Testauspäivä 24.5. Ja nyt olen taas (viidennettä kertaa) "raskaana" seuraavat kaksi viikkoa ainakin ja aion ottaa rennosti! :) tai yrittää ainakin..

punktio lähestyy!

Tänään viimeinen ultra, ylihuomenna se pelottava punktio!
Vain 4 munarakkulaa siis puktoitavana. Tuntuu niin turhalta lähteä koko punktioon edes... toivotaan vaan että edes kahdesta sitten löytyisi munasolu. Punktio tosin ei varmasti ole vuoden takaiseen verrattuna paha, paaaaljon vähemmän puktoitavaa nyt.
Eilen tuikattu viimeiset annokset puregonia ja orgalutrania. Tänään laitoin irrotuspiikkinä gonapeptyl x 2. Tarkoitus oli käyttää irrotukseen pregnyliä, mutta sitä ei tietenkään saanut paikkakunnaltani mistään enää täksi iltaa vaan huomiseksi aikaisintaan :/ Jääkaapistamme sitten löytyi viime kerrasta jääneitä gonapeptyleitä (silloinkin käynyt tukussa kämmi ja kaikki gonapeptylit piloilla kun päässeet huoneenlämmössä muhimaan! haettiin lopulta injektiot väestöliitolta, jotka jostain syystä olivat pakanneet siihen kylmälaukkuun kaksi ylimääräistäkin.. onneksi! oliko näin tarkoituskin tapahtua?)
Huomenna töistä vapaapäivä ja keksiviikko aamuna punktioon. Nyt sain polilta jo mukaan diapamia, jonka otan autossa matkalla väestöliittoon. On kuulemma juuri käytäntöön tullut ja hyväksi havaittu! Väestöliitolla tietysti sitten se tippa käteen vielä. Perjantaiksi varattu jo tuoresiirto aika, toivottavasti siihen päästään!
Olo on lähes normaali. Siis fyysisesti. Farkutkin menee hyvin jalkaan. Toki alavatsaa vähän turvottaa ja orgalutranin ja gonapeptylin pistoskohdat arat ja turvonneet monta tuntia pistämisen jälkeen. Pystyn jopa vatsalleen makaamaan mikä ei viimeksi olisi tullut kuuloonkaan.
Henkisesti olenkin sitten ollut tosi loppu. Itkettää ja masentaa koko ajan. Töissä. Kotona. Kaupassa. Lenkillä. Maailma tuntuu kaatuvan päälle ja kaikki on turhaa. Itsensä pistäminen oli vaikeampaa kuin muistin, itku silmässä ja vatsa tulessa puoliväkisin piikki nahan läpi, kädet hiestä märkänä ja koko lantion vihloessa. Olisi varmaankin vähän helpottanut jos olisin kotona saanut rauhassa pistää, mutta kun sattui olemaan 4 iltavuoroa putkeen niin töissä siitä oli pikaisesti suoriuduttava.

Sitten vaan ylihuomista jännäämään...

noin viikko punktioon

Eihän se Femar toiminut niin kuin piti, tietänkään. Mikä mun kropassa nyt saataisiin edes toimimaan.
Yhden nappulan otin kp 3-7 eli viitenä päivänä. Ultrassa olisi pitänyt näkyä hyvin valikoituneita, 8-11mm pulleita rakkuloita 5-10 kpl. No, yksi 8mm rakkula saatiin aikaiseksi tällä lääkkeellä...
Puregonia on sitten piikitelty 6 päivää, 75 yksiköllä mennään, tosi pienellä siis. Neljän päivän pistelyn jälkeen seurantaultrassa näkyi oikealla munasarjassa n. 4 kpl vähän kasvaneita muniksia, vasenta puolta lääkäri ei saanut lainkaan näkyviin vaikka miten kauan koitti. Siksi samaa annostusta jatketaan, jos vasemmalla puolella onkin isojakin muniksia.. Mikä hemmetti sen sitten tekee ettei koko vasenta munasarjaa saatu ultralla näkyviin?? eipä ole tällaistakaan ennen sattunut. Ja lääkäri oli kokenut, mielestäni paras lääkäri tuolla naistentautien polilla.
Nyt sitten taas perjantaina ultraan. Ärsyttää kyllä tämä ajelukin, miksei täällä omalla paikkakunnalla voi sitä alle viiden minuutin ultraa ottaa, vaan pitää liki tunnin ajomatkan päähän per suunta ajaa parin päivän välein! Tiedän kyllä että asiantuntevan lääkärin puutteen takia se on mutta... On vaan aika sähläystä töitten kanssa kun joudun kesken päivää lähtemään ja työkaverit joutuu alimitoituksella loppupäivän hoitamaan (hoitotyö).
Huomisesta alkaen pistelenkin sitten puregonin lisäksi taas orgalutrania myöskin joka ilta, ettei pääse munikset karkaamaan.
Olen miettinyt vertaistukiryhmään liittymistä. En vain tiedä olenko valmis "paljastamaan kasvoni" tämän asian kanssa ihan julkisesti. Tuntuu vaan kovin raskaalta tämä kaikki. Olen kyllä läheisilleni kertonut missä mennään, mutta eivät he oikeasti ymmärrä miltä musta tuntuu...
Itken harvoin, mutta kyllä taas huomaa hormoonien vaikutuksen. Koko ajan itkettää ja ihan hölmöissä tilanteissa. Jälikäteen naurattaa, mutta sillä hetkellä tunne on jotenkin murskaava enkä pysty itkua pidättelemään! Tänään itkin kun olimme katsomassa vappukulkuetta, johon kuului mm. satapäin moottoripyöräilijöitä. Katsoin ihmisiä, jotka ylpeinä hymy kasvoilla ja nenä pystyssä ajoivat pyöriään ja aloin ajattelemaan miten onnellisilta he näyttävät. Itku tuli, eikä meinannut loppua. Hävetti siellä ihmispaljoudessa, onneksi oli aurinkolasit :) Enkä ole mikään motoristi tai ymmärräkään moottoriajoneuvoista mitään :D Jotenkin olen ensin ihan omissa maailmoissa ja päähän putkahtaa kummallisia ajatuksia, sitten jo kyyneleet valuukin.
Femarista ei muuten tullut mitään sivuoireita, vaikka niitä pelkäsinkin. Nyt jännittää pääsenkö puktioon jos saan vatsataudin tässä ennen?? Meillä on töissä osastot vierailta suljettu epidemian takia...

Hauskaa vappua vaan!

Arttu

Kyllä niin tuli itku silmään kun sattumalta katsoin eilistä korkojen kera ohjelmaa, jossa lopuksi Arttu Wiskari lauloi uuden kappaleensa. Niin osuvat sanat. Vieläkin itkettää ihan kamalasti...

Kevättä rinnassa.

Hei pitkästä aikaa!
Hoitotaukoa takana nyt noin puoli vuotta ja täällä ollaan päätetty jatkaa hoitoja.
Luulin, että tauko tekisi hyvää, mutta ei se nyt ihan niin mennyt. Koko ajan sitä ajatteli, että mitä jos hoidot ei koskaan onnistukaan ja tässä nyt turhia taukoja pidetään ja ihmetellään vaan.. Mietin, että hoidot kaikki vaan kehiin nyt, ollaan ainakin sitten yritetty! Ja lähisuku vaan sikiää lisää mikä ei ainakaan parantanut minun oloa..
Metformiinia tosiaan käytin nelisen kuukautta, ei ollut minun lääke. Annosta ensin nostettiin pikkuhiljaa ja kun tavoite annos saavutettu piti sitä jatkaa. Lääkkeestä tuli ympärivuorokautinen huonovointisuus ja öisin oksentelua. No, lääkettä päätettiin vähentää ja minimi annoksella mentiin. Pahoinvointi vaan ei laantunut, myöskään ei kuukautisia näkynyt lainkaan josta jo tiesi ettei lääke toimi. Lopulta lääkäri päätti että metformin lääkitys lopetetaan tuloksettomana. Se harmitti. Olin niin paljon netistä lukenut positiivisia kokemuksia lääkkeestä ja sen vaikutuksista puuttuviin menkkoihin ja monirakkulaisiin munasarjoihin. Mulle vaan ei saatu edes menkkoja aikaiseksi sllä vaikka sitkeästi kestin pahoinvointikohtauksia 4kk...
Nyt yksi terolut kuuri takana ja sillä saatiin menkat (tupla-annoksella tosin). Edellispäivänä aloitin uuden terolut kuurin ja 2. IVF hoitoon suunnataan.
Nyt koitetaan välttää hyperi ja 70 munasolun punktio vähän lääkkeitä vaihtamalla. Ekassa ivf:ssä munarakkuloita kasvateltiin puregonilla pelkästään, nyt on ensin kp 3-7 käytössä femar niminen lääke. Sitten tarkistus ultraus ja alkaa taas puregonin pistely, pienellä annostuksella. Tuo femarin käyttö kyllä epäilyttää, on meinaan rintasyöpälääke. Mutta hyviä kokemuksia siitäkin olen lukenut. Tuntuu vaan ettei mikään lääke tai hoitomuoto toimi meillä..
Tuleva punktio pelottaa ihan valtavasti. Edelliskertaa ajattelen kauhulla. Vaikka sainkin paljon rauhoittavia ja kipulääkitystä sattui se niin julmetusti ja kidutusta kesti liki tunnin. Olin niin täyteen pumpattu lääkkeitä, etten saanut sanaa suustani tai kyennyt miehen kättä enää puristamaan, kyynleet vain valuivat.
"Mikä ei tapa, todellakin hajottaa" vai mites se meni.

Ultraus 26.4. jolloin viimeistään palaan tänne kirjoittelemaan.