Hiljaiseloa..

Nega testi tehty eilen. Unohdin testata aamulla, joten testasin päiväpissasta negan. Klinikalta suositeltiin että testaan tänään aamulla vielä varmuuden vuoksi, nega tietysti ja luget+zumet lopetin jo torstai iltaan.
Maanantaina hoitava lääkärini soittaa ja todennäköisesti tekee reseptin metformin (en ole varma kirjoitetaanko noin..) lääkkeelle. Viime kerralla oli puhe siitä, että kokeillaan sellaista lääkettä hoitotauon ajan. Sen pitäisi "hoitaa" noita monirakkulaisia munasarjoja, on oikeasti diabetes lääke mutta auttanut monella pco:hon. Lääkettä pitää käyttää vähintään puoli vuotta ennen kuin nähdään onko siitä apua. No, ei tässä mitään menetettävääkään ole.
Blogini puolella taitaa tulla hiljaista hetkeksi. Lueskelen kumminkin teidän muiden juttuja ja toivon plussatuulia kaikille! :) Kyllä meidänkin vuoro sitten joskus tulee. Uskon niin.

Neljäs (ja viimeinen) PAS

Tänään sulatettu kaksi olkea, neljä alkiota. Kaksi menehtyi heti, kaksi olivat siirtokelpoisia. Pakkanen on nyt tyhjä ja sain ne kaksi kyytiini tänään.
On tosi ahdistava olo. Tuntuu, ettei ole edes mahdollista että näistäkään kahdesta kumpikaan kiinnittyisi. Niin monta vuotta ollaan sitä viivaa testiin odotettu, miten se nytkään onnistuisi. Ahdistaa, että pakkanen on tyhjä. 14 top luokkaista alkiota pakastettiin, eikä yhdestäkään edes positiivista raskaustestiä. Mikä mussa voi niin pahasti olla vialla??
Siirron jälkeen oli pitkä juttelutuokio lääkärin kanssa. En halua jatkaa hoitoja enää. En ainakaan nyt. Haluan vähintään vuoden tauon pitää. Olen ollut tosi masentunut enkä tunne itsekään itseäni enää. Mieskin tokaisi yksi päivä, ettei edes muista aikaa jolloin en käyttänyt mitään hormooneja. Millainen ihminen oikeasti olen? Nyt vaan kiukkuinen, itkuinen, kuljen kuin sumussa. Mieheni kanssa takana yhteiseloa 8 vuotta, joista kohta 6 vuotta lapsihaaveita ja jos jonkinmoista hormonirumbaa mielialavaihteluineen.
6 vuotta on mennyt tosi nopeasti. Ja koko 6 vuotta olen vain keskittynyt "tekemään lasta". En oikeasti ole viime vuosien aikana saanut mitään muuta aikaiseksi. Tai pystynyt ajattelemaankaan mitään muuta.
Tuntuu pahalta lopettaa hoidot. Mutta toisaalta myös helpottavalta. Voin etsiä elämälleni jotakin muuta. Ei tarvitsisi piinapäiviä laskea, jännittää, odottaa, toivoa, pettyä, selitellä... Ja mielenkiinnolla odotan itsekin olenko oikeastikin niin bitch kuin hormoonimyllerryksessä!
Olen koittanut ajatella "kaikella on tarkoituksensa, kaikella on aikansa". En tiedä uskoako tuohon enää.
Kaikki tämä on kyllä horjuttanut parisuhdettakin. Ehkä vahvistanutkin. Tällä hetkellä molemmat vaan rutiininomaisesti kulkevat päivästä toiseen. Ei riidellä, jotakin pientä kinaa on voinut olla. Mutta ei kyllä puhutakaan enää yhtään mistään ja seksi on pakkopullaa. Ollaan kuin robotteja.
En enää ole jaksanut laskea piinapäiviä, kuulostella oireita tai laskea laskettua aikaa. Hyvä kun testiaamuna muistaa testailla.


Mun ei ole helppo purkaa tunteita sanoiksi. Siksi ajattelin blogin pitämisen olevan hyväksi. Tämän pätkän luin jokin aika sitten jostakin netistä ja itkin. Minusta tuntuu juuri tältä:

En tunne mitään. En tunne olevani tässä. Samalla tunnen kaikki. Tunnen, kuinka lahoan sisältä. Tunnen, kuinka kuolen sisältä. Minusta jää vain kuori, johon sattuu. Sattuu niin paljon, että juuri ja juuri kyynel virtaa pitkin poskia. Kävelen kadulla ja mietin, sattuisko enemmän, jos hyppäisin auton alle. Ei, ei mikään voi sattua enempää kuin tämä kärsimys. Elämä on kuorta ja samalla tuskaa.
Pelkään itseäni. Toivon kuolemaa ja samalla pelkään sitä. En kestä enään sitä, kuinka kädet tärisee.  Olen tärinässä. Nauran, koska en voi muuta. Olen euforiassa tietäen, että kohta sattuu. Joskus iltaisin toivon, ettei tarvitsisi enään herätä. Elämän vuoristorata, se on liikaa minulle. Ei ole lääkettä, ei ole ihmistä, kuka ottais tämän pois. Ainoa, mikä helpottaa on uni, jolloin kaikki on hetken helpompaa. Voin hengittää. Niin toivon, että tulee päivä, kun voin hengittää päivällä ja rakastaa. Olla ihminen, joka tuntee ilman pelkoa ja ahdistusta.

Kolmas PAS...

Mönkään meni jälleen. Tänään tehty nega testi.
En vaan pysty ymmärtämään. Miksei se onnistu. Elän terveellisesti, en mielestäni stressaakkaan paljoa kun tiedän etten pysty kiinnittymiseen vaikuttamaan. Limakalvo hyvä.
On tämä vaan niin väärin. Nyt itkettää. Pelottaa, ettei seuraavaa siirtoa edes tule. Pakkasessa enää 4 alkiota ja kun viimeksikin jouduttiin sulattamaan 6. 
Tässä kuussa suunniteilla sitten 4. PAS.

Kolmas Pas takana...

Eilen oli sitten se kolmas PAS, eikä kaikki mennyt niinkuin oli ivf-hoidon jälkeen suunniteltu...
Olkia piti sulattaa kolme, eli kuusi alkiota. Neljä ensimmäistä huurunenää eivät selviytyneet. Kaksi alkiota selviytyi, nekin huonolaatuisia, mutta siirrettiin kumminkin molemmat.
Nyt iski suunnaton ahdistus. Tuntuu ettei ole mitään mahdollisuuttakaan että raskaus alkaisi näillä alkioilla. Ja pakkaseen jäi enää kaksi olkea. Seuraava ivf jo häämöttää ja se pelottaa ihan hirveästi. En tiedä pystynkö siihen enää. Viimeksi punktoitiin 70 munarakkulaa ja tuska oli sanoinkuvaamatonta. Enkä voinut kuvitellakaan, että ne 14 pakkaseen laitettua hyvänlaatuista alkiota eivät toisi meille lasta.
Siirron tehnyt lääkäri oli onneksi ihana, huumorintajuinen nainen. Siirron jälkeen huusi vielä alapäähäni että "pysykääkin siellä nyt seuraavat 8 kuukautta" :) Toivon että saisimme olla vain tämän lääkärin potilaita jatkossa! Lääkäri oli niin luonteva, ettei kiusallisia hiljaisia hetkiä tullut lainkaan ja mieskin kehtasi kysyä asioista (mitä ei ole ennen tehnyt, käyntien jälkeen vaan minulle ihmetellyt sitä ja tätä...)
Tänään siis pp1 ja testipäivä on 5.10. Google taas kovassa käytössä kahden huonolaatuisen alkion kiinnittymismahdollisuuksista. Kyllä taas kaikki voikin olla niin perkeleen vaikeaa...

Kolmas PAS

Kolmas PAS olisi sitten ylihuomenna perjantaina, 21.9. Zumenoneja on taas napsittu kp 2 lähtien, eilen aloitin luget. Siirto ollut nyt aiemmin aina kp 14 (vai 15, en ole ihan varma), mutta nyt siirto kp 17. Ja ihan vaan siksi etten saa töistä vapaata! Esimies on ärsyttävä enkä saanut työvuoroakaan kenenkään kanssa vaihdettua. Väestöliitosta kysyin saako siirtopäivästä mitenkään siaraslomapäivää, ei onnistu.. Toivotaan vaan ettei limakalvo ole jo liian paksu (vai voiko se edes olla liian paksu?) kun kp 10 ultrassa (kp 12 osui tietysti sunnuntaille..) limis jo 7mm.
Haluaisin nyt ajatella että "kolmas kerta todensanoo" mutta olen ajatellut niin jo aika monesti. Kolmas yrityskerta e-pillereiden lopettamisen jälkeen. Kolmas terolut kierto (joo, kuulostaa näin jälkikäteen tosi naurettavalta että oikeasti joskus ajattelin raskautuvani pelkästään sillä että napsin teroluteja menkkojen aikaansaamiseksi). Kolmas clomifen avusteinen kierto. Kolmas kierto kun saatiin (luultavasti) ovulaatio tapahtumaan. Kolmas puregon/pregnyl avusteinen kierto. Kolmas inseminaatio. Nyt en jaksa edes toivoa.
Kyllä tämä kaikki vaan on niin helvetin uuvuttavaa. Ollaan ajateltu, että tämä olisi nyt viimeinen PAS tänä vuonna. Jos jatkaisi sitten ensi vuonna. Saisin olla ilman hormoneja pari kuukautta. Ja haluanko taas tehdä negatiivisen raskaustestin joulun alla? En todellakaan. Vaikka nyt se ei varmaan sattuisi niin paljon kuin aiempina vuosina. Tähän tottuu.

Ei vieläkään..

Tänään 2 viikkoa PASsista ja testi negaa. Taas.
Oireita oli jos jonkinmoista: tissit kipeät, pahaolo iltaisin, vatsa niin turvonnut että olen kulkenut lökähousuissa pariviikkoa kun farkut kiristää, vatsaa sisään vedettäessä vihlontaa munasarjoissa, väsymystä, kiukkua, ilmavaivoja, pissahätää... Nämä kaikki siis lugeista johtuvaa/ omaa mielikuvitusta. Näihin voin taas ensi kerralla olotilaa vertailla kun luulen kyseessä olevan raskausoireet!
On turhauttava olo. Ei kyllä yhtään itkuinen, itku ei tullut edes klinikalle testin tulosta soittaessa niinkuin yleensä on kyllä tullut. Kai tähän kaikkeen tottuu ja suoriutuu vain rutiininomaisesti.
Lopetin luget ja zumenonit, nyt odottelua vuodon alkamiseksi ja uuteen yritykseen heti. Luget on kyllä jotain niin inhottavia! Ja nyt varsinkin ärsyttää että on lähes 3 viikkoa niitä tunkenut ja ihan turhaan! Valuvan mössön takia käytettävä pikkuhousun suojaa koko ajan ja mössö ei lähde pelkällä vedellä pois. Kuivattaa lisäksi limakalvoja tosi paljon ja alapää arka. Yhdynnästä ei tullut kivun takia mitään, ei edes liukuvoiteen kanssa... Menikö jo liian intiimiksi :D

10 huurunenää vielä pakkasessa. Toivotaan niistä jonkun olevan vahva sissi!

Ajatuksia..

Olen aamupäivän lueskellut toisten blogeja, hoitoihin liittyviä.
Tällä hetkellä olen oikeasti tosi tyytyväinen, ettei tarvitse itseensä hormooneja piikittää. Puregonin ynnämuiden piikittelyn aikoihin olin tosi masentunut, itkin lähes joka päivä ja aivan yllättävissä paikoissa. Pelkäsin yleisille paikoille menoa, etten taas purskahda itkuun. Kerran olin kaupan kassalla, katsoin myyjää ja kyyneleet valuivat poskilleni. Koitin tietysti peitellä itkuani ja pidätelläkin, mutta ei, itku tuli väkisin. En sentään mitään itkupotkuraivaria siinä saanut, mutta tuollaisia sattui tosi usein. En tiedä mitä edes sillä hetkellä ajattelin, tuli vain tosi paha olla ja kyyneleet pyrkivät ulos! Nyt en muista koska olen viimeksi itkenyt. Uskon kyllä että tuo johtui hormooneista, en mielestäni nyt niin masentunut ollut.
Lugejen käyttö on ällöttävää, mutta paljon mieluummin niitä käytän kuin esim. puregonia!

Pelkään taas hirveästi että joudutaan uuteen ivf rumpaan. En tiedä pystynkö siihen. Munarakkuloiden kasvattelu oli jotain hirveää, punktio oli hirveä, punktion jälkeinen olo oli hirveä. En halua kokea sitä uudelleen. Tosin ehkä viime kerrasta jotain opittiin ja voidaan tehdä asioita toisin. Silti. Miten olen taas töistäkin kuukauden pois? Enkä ikinä unohda punktiota, se oli niin tuskaa. Kärvistellä siinä pöydällä yli puoli tuntia rönkittävänä, maksimiannoksen kipulääkkeitä ja rauhoittavia saaden. Ja pari viikkoa punktion jälkeen täysin vuodepotilaana, turvonneena, kivusta huutaen ja miehen passatessa. En pystynyt edes vessassa yksin käymään kun en päässyt pytylle istumaan ilman kipua saatika siitä nousemaan. Muistan miten itkin vessassa ja odotin miehen tulevan töistä. Kävely sattui, autossa istuminen sattui. En voinut mihinkään lähteä. En tosin olisi kehdannutkaan, en sillä vatsalla.

Seuraavan ivf:än ajattelu ei nyt vielä onneksi ole suunnitelmissa, pakkasessa vielä 10 alkiota (5 siirtoa) joista joku toivottavasti tärppää. Sitä tulee vaan pohtineensa kaikkea kun toisten hoitohistorioita lukee. Ja omat hoidot vaan epäonnistuu. On tämä kaikki vaan niin perseestä ja elämä epäreilua. Miten monta raskautta olisi viiteen vuoteen mahtunut jos luomusti tulisin raskaaksi?

Pp 4 tänään.

Tähdenlento lähti matkaan

Eilen 17.8. oli 2. PAS. Limakalvo oli 12mm, eli se oli kasvanut kolmessa päivässä 6mm. Viimekerralla siirtoon mentäessä limis oli 10mm. Josko nyt sitten olisi paremmat mahdollisuudet :)
Virtsarakkoni oli halkeamaisillaan ennen siirtoa! Rakko pitää olla täynnä, mutta lääkäri sanoi nyt että vähempikin riittäisi, kohtua ei mainannut saada ultralla näkyviin niin täyden rakon takia! :D Näimme kumminkin ultrasta miten pienen pieni valkoinen piste vilahti tummuudessa. Kuin tähdenlento. Toivon niin paljon että se nyt tarraisi kiinni!!
Lääkärin sanoista tuli kyllä vähän tyhmä olo. Valittelin, miten ei kiinnostaisi enää koko homma, niin monen pettymyksen jälkeen. Ja tuntuu turhalta käyttää inhottavia hormoneita kun ei mitään tulosta kumminkaan... Lääkäri tokaisi, että täältä koneelta kun teidän historiaa katsoo niin aika alkumetreillä olette vasta. Sitten pitkä hiljaisuus huoneessa. Tunsin itseni todella tyhmäksi. Tiedän kyllä, että moni joutuu käymään useat ivf hoidot läpi ennenkuin tärppää, mutta mekin jo odotettu testiin plussaa liki 5 vuotta. Ensin lääkäri kyselee kuulumisia ja lähes pakottaa kertomaan tunteista ja sitten nolaa mut noin...
Kahden viikon piina alkakoon.

*Muoks. Niin ja yksi alkio taas sirrettiin. Kysyin hoitajalta siirretäänkö koskaan kahta alkiota, sanoi ettei näin hoitojen alkuvaiheessa. Tuntuu kyllä typerältä että aina toinen, hyvä alkio menee roskiin.. Toki ymmärrän myös kaksoisraskauden riskit, mutta silti..

kohti 2. PASsia

Eilen olin seurantaultrassa (vai mikäs sen virallinen nimi onkaan...). Kp oli 12 ja limakalvo 6,4mm. Perjantaina päästään jo alkionsiirtoon. Viime kerralla limakalvo oli kp 12 7mm, eli aika samoilla linjoilla mennään. Eilen aloitin luget 1 aamulla ja 2 illalla, zumenonit jatkuvat samaa rataa kuin kp 2 lähtien eli 1 aamuin illoin. Nytkin lääkkeellinen kierto ja lyhyellä kaavalla mennään.
Ärsyttää jo valmiiksi, tuntuu että tietää ettei se nytkään onnistu. Mitä sitä sitten turhaan miettimään ja jahkailemaan... Google ollut taas kovassa käytössä passien onnistumisprosentteja tutkaillen!
Testipäivä on siis 31.8. Siis jos siirtoon päästään, onhan noita alkioita pakkasessa vielä 12 niin kait niistä joku selviää sulatuksesta!

Aloitus

Toisen blogisivuston takkuilun vuoksi jatkan kirjoittelua täällä.
Blogini kertoo odotuksen odotuksesta, lapsettomuushoidoista, pettymyksistä, ja jonakin päivänä toivottavasti siitä onnen tunteesta kun saan kaksi viivaa raskaustestiin ja nyytin syliin asti.

Yhteiseloa miehen kanssa vuodesta 2005, kihlat 2008, naimisiin 2011. Kihlojen jälkeen 2008 lupa vauvalle myönnetty, ei vaan vauvaa kuulu... 

Uuden sivuston opettelu vie ehkä tovin, mutta kyllä tämä tästä :)

Täällä entinen blogini: http://kiisimy.vuodatus.net/  jos jotakuta kiinnostaa :)