Tämä se vasta piinaa onkin. Siirron jälkeiset kaksi viikkoa testaukseen ei ollut mitään tähän verrattuna. Plussatesti tehty viikko sitten, pp 14. Nyt olisi vissiin rv 5+1?
Varhaisultra on vasta rv 6+6. Miten hemmetissä jaksan odottaa vielä 12 päivää että saan varmistuksen kasvaako sisälläni todella joku?? Olo on jotain uhan muuta kuin onnellinen. Pelottaa hirveästi. Pari päivää sitten olen viimeisen testin tehnyt, plussaa näytti vieläkin. Väsyttää ja pahaolo on. Vatsaa nipistelee vuoroin molemmilta puolilta. Tissit kipeät. Mies ärsyttää.
Meinaan huomenna soittaa väestöliittoon ja kysyä, josko olisi mahdollista päästä vaikka ensiviikon puolella ultrattavaksi. Saisi varmistuksen että jotain edes olisi siellä ja oikeassa paikassa. Eikö se nyt näinkin aikaisin pitäisi näkyä? Keskustelupalstoja lueskeltuani moni käynyt näillä viikoilla yksityisellä tarkistuttamassa että kaveri todella on napannut kiinni.
Tässä meinaa todellakin hulluksi tulla!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste piinaviikot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste piinaviikot. Näytä kaikki tekstit
torstai 30. toukokuuta 2013
tiistai 21. toukokuuta 2013
uskomatonta...
Olo on ihan epätodellinen. Vähän väliä käyn kurkkaamassa testiä pesukoneen päällä, edelleen kaksi viivaa. Kädet ja jalat tutisee, hikeä pukkaa... Nyt jo!? Tuntuu kuin tämä tapahtuisi liian nopeasti, vaikka oikeasti ollaan yritetty jo 5 ja puoli vuotta! En voi uskoa tätä. Toisaalta en haluaisikaan vielä uskoa, jos jotain sattuukin..
En kyllä suosittele sofi one step liuskatestejä kenellekkään (herkkyys 10 mitälieyksikköä). Ihan turhaa viivan etsintää. Kun vertaa eilistä one step testiäni ja tämän päivän apteekin omaa testiä, on apteekin testissä ihan selvä plussa mutta liuskaa saa kyllä tihrustaa! Ja vaikka apteekin testin herkkyys taitaa olla 25.
Mulla kaapissa vielä 4 apteekin testiä + 1 clearbluen viikkonäytöllinen, jonka aioin käyttää oikeana testauspäivänä eli perjantaina. Ja ihan varmasti tulee nuo toisetkin testit käytettyä...
Tietääkö joku miten raskausviikot ivf:ssä lasketaan? Onko punktiopäivä 2+0? Alkiot siirrettiin 2 päivää punktion jälkeen. Klinikaltahan se selviää, mutta soittelen sinne vasta perjantaina, en kehtaa myöntää testanneeni etukäteen :)
Listaanpa oireita mitä havaitsin nyt tämän siirron jälkeen, mutta en negahoidoissa!
- hormooneista tullut aiemmilla kerroilla tosi voimakkaita kylmiä ja kuumia aaltoja, nyt sellaiset puuttui kokonaan
- lugeista tullut aina tissi- ja nännikipua, joka loppunut pari päivää ennen testausta, mutta nyt kipu on vaan yltynyt ja tissit tuntuvat painettaessa kovilta.
- maha turvonnut varsinkin iltaisin. Ja joka päivä. Negahoidoissa turvotusta ei joka päivä. Vatsassa kyllä samat nippailut ja jomotukset kuin negakierrollakin, taitaa lugeista johtua.
- iltaisin kova vilu vaikka mies valittaa kuumuutta. Lämpöjä en ole katsonut missään hoidossa.
- vatsa tulee kipeäksi tavalla, jota en osaa kuvailla, kun tapahtuu liikaa rasitusta esim. vauhdikkaalla lenkillä tai töissä kun on kova kiire.
- ajoittaista huimausta
- negahoitoihin eroavaisuutena nyt myöskin se, että seksiä emme ole harrastaneet punktion jälkeen tähän päivään mennessä ollenkaan :)
- aina ennen ollut käytössä luget + zumenonit, nyt luget + estradot-laastarit. Myöskin femar oli uusi lääke munarakkuloiden kasvattelussa. Eikä gonapeptyliä ole koskaan ennen laitettu myös siirron jälkeen.
- aiemmin tehty 4 pakastealkionsiirtoa, tämä ensimmäinen tuoresiirto meille.
En kyllä suosittele sofi one step liuskatestejä kenellekkään (herkkyys 10 mitälieyksikköä). Ihan turhaa viivan etsintää. Kun vertaa eilistä one step testiäni ja tämän päivän apteekin omaa testiä, on apteekin testissä ihan selvä plussa mutta liuskaa saa kyllä tihrustaa! Ja vaikka apteekin testin herkkyys taitaa olla 25.
Mulla kaapissa vielä 4 apteekin testiä + 1 clearbluen viikkonäytöllinen, jonka aioin käyttää oikeana testauspäivänä eli perjantaina. Ja ihan varmasti tulee nuo toisetkin testit käytettyä...
Tietääkö joku miten raskausviikot ivf:ssä lasketaan? Onko punktiopäivä 2+0? Alkiot siirrettiin 2 päivää punktion jälkeen. Klinikaltahan se selviää, mutta soittelen sinne vasta perjantaina, en kehtaa myöntää testanneeni etukäteen :)
Listaanpa oireita mitä havaitsin nyt tämän siirron jälkeen, mutta en negahoidoissa!
- hormooneista tullut aiemmilla kerroilla tosi voimakkaita kylmiä ja kuumia aaltoja, nyt sellaiset puuttui kokonaan
- lugeista tullut aina tissi- ja nännikipua, joka loppunut pari päivää ennen testausta, mutta nyt kipu on vaan yltynyt ja tissit tuntuvat painettaessa kovilta.
- maha turvonnut varsinkin iltaisin. Ja joka päivä. Negahoidoissa turvotusta ei joka päivä. Vatsassa kyllä samat nippailut ja jomotukset kuin negakierrollakin, taitaa lugeista johtua.
- iltaisin kova vilu vaikka mies valittaa kuumuutta. Lämpöjä en ole katsonut missään hoidossa.
- vatsa tulee kipeäksi tavalla, jota en osaa kuvailla, kun tapahtuu liikaa rasitusta esim. vauhdikkaalla lenkillä tai töissä kun on kova kiire.
- ajoittaista huimausta
- negahoitoihin eroavaisuutena nyt myöskin se, että seksiä emme ole harrastaneet punktion jälkeen tähän päivään mennessä ollenkaan :)
- aina ennen ollut käytössä luget + zumenonit, nyt luget + estradot-laastarit. Myöskin femar oli uusi lääke munarakkuloiden kasvattelussa. Eikä gonapeptyliä ole koskaan ennen laitettu myös siirron jälkeen.
- aiemmin tehty 4 pakastealkionsiirtoa, tämä ensimmäinen tuoresiirto meille.
maanantai 20. toukokuuta 2013
pp 11 ja plussa se on!!!!
En voi uskoa sitä. En ole koskaan eläessäni saanut plussaa testiin ja siinä se nyt kuitenkin on.
Sadasosasekunnin tunsin itseni jopa onnelliseksi, sitten se vaihtuikin peloksi ja pakokauhuksi. Miten jaksan monta viikkoa nyt ihmetellä ja odottaa ennenkuin pääsen tarkistettavaksi että ihan oikeasti tässä raskaana ollaan. Raskaana. Minäkö???
Apua miten paljon hirvittää että jokin menee pieleen, on kohdunulkoinen tai tuulimuna tms!!!
Pp 10!
Tänään pp10 enkä voinut vastustaa ekan testin tekoa..
Testi oli sofi one step merkkinen. Mielestäni siinä näkyy haamua/viivanpaikkaa?? olen lukenut näistä testeistä paljon negatiivista juttua. Itse testaillut niillä muutaman vuoden, ovat niin halpoja ja kun niitä testejä tosiaan kuluu aika paljon. Enkä ennen ole saanut testiin mitään viivanpaikkaakaan. Vai näkyykö tuossa kuvassakaan mitään, luulenko vaan?? mielestäni viiva näkyy luonnossa paremmin.
lauantai 11. toukokuuta 2013
piinapäivä nro 1
Punktio oli pari päivää sitten, keskiviikkona. Teki se taas niin kamalan kipeetä, mutta selvisin. Ja kesti huomattavasti vähemmän aikaa kuin viimeksi. Ei siellä sitten ollut kuin ne 4 rakkulaa punktoitavana, ja yksi iso kysta. Loppupäivä menikin ihan sumussa enkä paljoa muista mitä lääkärit ja hoitajat selittäneet, kyllä niin lääkepöllyssä olin. Kolmisen tuntia huilailin odotushuoneessa, verhon takana toisen punktio potilaan oksentaessa aika lahjakkaasti.. Itse vuosin verta aika paljonkin ja vielä siirtopäivänäkin hieman.
Nyt punktiosta 3 päivää ja kyllä edelleen on vatsa arka ja turvonnut. Kävely tekee kipeää. Sairaslomaa jatkettiin vielä 3 päivää (sen kolmen päivän lisäksi jonka punktiosta saa). Onneksi myöskin punktiota edeltävä päivä oli töistä vapaata, oli kyllä munasarjat silloin jo tosi kipeät. Miten hemmetissä selvisin vuoden takaisesta koettelemuksesta kun nytkin niin vaikeaa?? En oikein edes muista sitä aikaa..
Punktion tuloksena siis 2 erittäin hyvälaatuista alkiota. Lääkäri kysyi haluammeko että molemmat siirretään, vai vain toinen ja toinen pakkaseen. Päädyimme molempien siirtoon, koska jos sitten pakastettu ei selviäkkään sulatuksesta. Nyt vaan peukut pystyyn että tarraisi kiinni! En osaa edes pelätä kaksosraskautta (vielä ainakaan), pääasia että minut saataisiin nyt jo viimein raskaaksi!
Meille tehty 4 PASsia, eikä yhtään tuoresiirtoa vielä. Joten voi olla että nyt tärppää. Lääkäri sanoi että toiset raskautuvat paremmin tuoresiirrosta, toiset passista.
Keskiviikkona oli siis punktio ja perjantaina siirto. Alkiot siis kahden päivän ikäisiä vai? Päivää ennen siirtoa aloitin luget ja minulle uutena estradot-laastarit, jotka korvaavat zumenonit. Laastari on kyllä kätevämpi, ei tarvitse pillereitä joka päivä muistaa. Laastari vaihdetaan kaksi kertaa viikossa. Lugeja menee se 1 aamulla ja 2 illalla. Lisäksi vielä nyt maanataina, 3 päivää siirron jälkeen eli oletettuna kiinnittymispäivänä pistän vielä nahkaana yhden ruiskullisen gonapeptyliä. Tämä on ihan uusi juttu mulle, enkä ole ikinä kuullutkaan että siitä voisi olla hyötyä kiinnittymisessä. Gonapeptyliä käytin 2 ruiskullista pregnylin sijaan munarakkulat irrottamaan, joten tuntuu hullulta että se voisi auttaa alkiota tarraamaan kiinni. Mutta tehdään niin kuin lääkäri käskee.
Tällä hetkellä toiveet ovat korkealla, liiankin. Jos nega tulee tipun kyllä korkealta. En tiedä jaksaisinko enää kolmatta ivf:ää...
Testauspäivä 24.5. Ja nyt olen taas (viidennettä kertaa) "raskaana" seuraavat kaksi viikkoa ainakin ja aion ottaa rennosti! :) tai yrittää ainakin..
Nyt punktiosta 3 päivää ja kyllä edelleen on vatsa arka ja turvonnut. Kävely tekee kipeää. Sairaslomaa jatkettiin vielä 3 päivää (sen kolmen päivän lisäksi jonka punktiosta saa). Onneksi myöskin punktiota edeltävä päivä oli töistä vapaata, oli kyllä munasarjat silloin jo tosi kipeät. Miten hemmetissä selvisin vuoden takaisesta koettelemuksesta kun nytkin niin vaikeaa?? En oikein edes muista sitä aikaa..
Punktion tuloksena siis 2 erittäin hyvälaatuista alkiota. Lääkäri kysyi haluammeko että molemmat siirretään, vai vain toinen ja toinen pakkaseen. Päädyimme molempien siirtoon, koska jos sitten pakastettu ei selviäkkään sulatuksesta. Nyt vaan peukut pystyyn että tarraisi kiinni! En osaa edes pelätä kaksosraskautta (vielä ainakaan), pääasia että minut saataisiin nyt jo viimein raskaaksi!
Meille tehty 4 PASsia, eikä yhtään tuoresiirtoa vielä. Joten voi olla että nyt tärppää. Lääkäri sanoi että toiset raskautuvat paremmin tuoresiirrosta, toiset passista.
Keskiviikkona oli siis punktio ja perjantaina siirto. Alkiot siis kahden päivän ikäisiä vai? Päivää ennen siirtoa aloitin luget ja minulle uutena estradot-laastarit, jotka korvaavat zumenonit. Laastari on kyllä kätevämpi, ei tarvitse pillereitä joka päivä muistaa. Laastari vaihdetaan kaksi kertaa viikossa. Lugeja menee se 1 aamulla ja 2 illalla. Lisäksi vielä nyt maanataina, 3 päivää siirron jälkeen eli oletettuna kiinnittymispäivänä pistän vielä nahkaana yhden ruiskullisen gonapeptyliä. Tämä on ihan uusi juttu mulle, enkä ole ikinä kuullutkaan että siitä voisi olla hyötyä kiinnittymisessä. Gonapeptyliä käytin 2 ruiskullista pregnylin sijaan munarakkulat irrottamaan, joten tuntuu hullulta että se voisi auttaa alkiota tarraamaan kiinni. Mutta tehdään niin kuin lääkäri käskee.
Tällä hetkellä toiveet ovat korkealla, liiankin. Jos nega tulee tipun kyllä korkealta. En tiedä jaksaisinko enää kolmatta ivf:ää...
Testauspäivä 24.5. Ja nyt olen taas (viidennettä kertaa) "raskaana" seuraavat kaksi viikkoa ainakin ja aion ottaa rennosti! :) tai yrittää ainakin..
perjantai 26. lokakuuta 2012
Neljäs (ja viimeinen) PAS
Tänään sulatettu kaksi olkea, neljä alkiota. Kaksi menehtyi heti, kaksi olivat siirtokelpoisia. Pakkanen on nyt tyhjä ja sain ne kaksi kyytiini tänään.
On tosi ahdistava olo. Tuntuu, ettei ole edes mahdollista että näistäkään kahdesta kumpikaan kiinnittyisi. Niin monta vuotta ollaan sitä viivaa testiin odotettu, miten se nytkään onnistuisi. Ahdistaa, että pakkanen on tyhjä. 14 top luokkaista alkiota pakastettiin, eikä yhdestäkään edes positiivista raskaustestiä. Mikä mussa voi niin pahasti olla vialla??
Siirron jälkeen oli pitkä juttelutuokio lääkärin kanssa. En halua jatkaa hoitoja enää. En ainakaan nyt. Haluan vähintään vuoden tauon pitää. Olen ollut tosi masentunut enkä tunne itsekään itseäni enää. Mieskin tokaisi yksi päivä, ettei edes muista aikaa jolloin en käyttänyt mitään hormooneja. Millainen ihminen oikeasti olen? Nyt vaan kiukkuinen, itkuinen, kuljen kuin sumussa. Mieheni kanssa takana yhteiseloa 8 vuotta, joista kohta 6 vuotta lapsihaaveita ja jos jonkinmoista hormonirumbaa mielialavaihteluineen.
6 vuotta on mennyt tosi nopeasti. Ja koko 6 vuotta olen vain keskittynyt "tekemään lasta". En oikeasti ole viime vuosien aikana saanut mitään muuta aikaiseksi. Tai pystynyt ajattelemaankaan mitään muuta.
Tuntuu pahalta lopettaa hoidot. Mutta toisaalta myös helpottavalta. Voin etsiä elämälleni jotakin muuta. Ei tarvitsisi piinapäiviä laskea, jännittää, odottaa, toivoa, pettyä, selitellä... Ja mielenkiinnolla odotan itsekin olenko oikeastikin niin bitch kuin hormoonimyllerryksessä!
Olen koittanut ajatella "kaikella on tarkoituksensa, kaikella on aikansa". En tiedä uskoako tuohon enää.
Kaikki tämä on kyllä horjuttanut parisuhdettakin. Ehkä vahvistanutkin. Tällä hetkellä molemmat vaan rutiininomaisesti kulkevat päivästä toiseen. Ei riidellä, jotakin pientä kinaa on voinut olla. Mutta ei kyllä puhutakaan enää yhtään mistään ja seksi on pakkopullaa. Ollaan kuin robotteja.
En enää ole jaksanut laskea piinapäiviä, kuulostella oireita tai laskea laskettua aikaa. Hyvä kun testiaamuna muistaa testailla.
Mun ei ole helppo purkaa tunteita sanoiksi. Siksi ajattelin blogin pitämisen olevan hyväksi. Tämän pätkän luin jokin aika sitten jostakin netistä ja itkin. Minusta tuntuu juuri tältä:
En tunne mitään. En tunne olevani tässä. Samalla tunnen kaikki. Tunnen, kuinka lahoan sisältä. Tunnen, kuinka kuolen sisältä. Minusta jää vain kuori, johon sattuu. Sattuu niin paljon, että juuri ja juuri kyynel virtaa pitkin poskia. Kävelen kadulla ja mietin, sattuisko enemmän, jos hyppäisin auton alle. Ei, ei mikään voi sattua enempää kuin tämä kärsimys. Elämä on kuorta ja samalla tuskaa.
Pelkään itseäni. Toivon kuolemaa ja samalla pelkään sitä. En kestä enään sitä, kuinka kädet tärisee. Olen tärinässä. Nauran, koska en voi muuta. Olen euforiassa tietäen, että kohta sattuu. Joskus iltaisin toivon, ettei tarvitsisi enään herätä. Elämän vuoristorata, se on liikaa minulle. Ei ole lääkettä, ei ole ihmistä, kuka ottais tämän pois. Ainoa, mikä helpottaa on uni, jolloin kaikki on hetken helpompaa. Voin hengittää. Niin toivon, että tulee päivä, kun voin hengittää päivällä ja rakastaa. Olla ihminen, joka tuntee ilman pelkoa ja ahdistusta.
On tosi ahdistava olo. Tuntuu, ettei ole edes mahdollista että näistäkään kahdesta kumpikaan kiinnittyisi. Niin monta vuotta ollaan sitä viivaa testiin odotettu, miten se nytkään onnistuisi. Ahdistaa, että pakkanen on tyhjä. 14 top luokkaista alkiota pakastettiin, eikä yhdestäkään edes positiivista raskaustestiä. Mikä mussa voi niin pahasti olla vialla??
Siirron jälkeen oli pitkä juttelutuokio lääkärin kanssa. En halua jatkaa hoitoja enää. En ainakaan nyt. Haluan vähintään vuoden tauon pitää. Olen ollut tosi masentunut enkä tunne itsekään itseäni enää. Mieskin tokaisi yksi päivä, ettei edes muista aikaa jolloin en käyttänyt mitään hormooneja. Millainen ihminen oikeasti olen? Nyt vaan kiukkuinen, itkuinen, kuljen kuin sumussa. Mieheni kanssa takana yhteiseloa 8 vuotta, joista kohta 6 vuotta lapsihaaveita ja jos jonkinmoista hormonirumbaa mielialavaihteluineen.
6 vuotta on mennyt tosi nopeasti. Ja koko 6 vuotta olen vain keskittynyt "tekemään lasta". En oikeasti ole viime vuosien aikana saanut mitään muuta aikaiseksi. Tai pystynyt ajattelemaankaan mitään muuta.
Tuntuu pahalta lopettaa hoidot. Mutta toisaalta myös helpottavalta. Voin etsiä elämälleni jotakin muuta. Ei tarvitsisi piinapäiviä laskea, jännittää, odottaa, toivoa, pettyä, selitellä... Ja mielenkiinnolla odotan itsekin olenko oikeastikin niin bitch kuin hormoonimyllerryksessä!
Olen koittanut ajatella "kaikella on tarkoituksensa, kaikella on aikansa". En tiedä uskoako tuohon enää.
Kaikki tämä on kyllä horjuttanut parisuhdettakin. Ehkä vahvistanutkin. Tällä hetkellä molemmat vaan rutiininomaisesti kulkevat päivästä toiseen. Ei riidellä, jotakin pientä kinaa on voinut olla. Mutta ei kyllä puhutakaan enää yhtään mistään ja seksi on pakkopullaa. Ollaan kuin robotteja.
En enää ole jaksanut laskea piinapäiviä, kuulostella oireita tai laskea laskettua aikaa. Hyvä kun testiaamuna muistaa testailla.
Mun ei ole helppo purkaa tunteita sanoiksi. Siksi ajattelin blogin pitämisen olevan hyväksi. Tämän pätkän luin jokin aika sitten jostakin netistä ja itkin. Minusta tuntuu juuri tältä:
En tunne mitään. En tunne olevani tässä. Samalla tunnen kaikki. Tunnen, kuinka lahoan sisältä. Tunnen, kuinka kuolen sisältä. Minusta jää vain kuori, johon sattuu. Sattuu niin paljon, että juuri ja juuri kyynel virtaa pitkin poskia. Kävelen kadulla ja mietin, sattuisko enemmän, jos hyppäisin auton alle. Ei, ei mikään voi sattua enempää kuin tämä kärsimys. Elämä on kuorta ja samalla tuskaa.
Pelkään itseäni. Toivon kuolemaa ja samalla pelkään sitä. En kestä enään sitä, kuinka kädet tärisee. Olen tärinässä. Nauran, koska en voi muuta. Olen euforiassa tietäen, että kohta sattuu. Joskus iltaisin toivon, ettei tarvitsisi enään herätä. Elämän vuoristorata, se on liikaa minulle. Ei ole lääkettä, ei ole ihmistä, kuka ottais tämän pois. Ainoa, mikä helpottaa on uni, jolloin kaikki on hetken helpompaa. Voin hengittää. Niin toivon, että tulee päivä, kun voin hengittää päivällä ja rakastaa. Olla ihminen, joka tuntee ilman pelkoa ja ahdistusta.
lauantai 22. syyskuuta 2012
Kolmas Pas takana...
Eilen oli sitten se kolmas PAS, eikä kaikki mennyt niinkuin oli ivf-hoidon jälkeen suunniteltu...
Olkia piti sulattaa kolme, eli kuusi alkiota. Neljä ensimmäistä huurunenää eivät selviytyneet. Kaksi alkiota selviytyi, nekin huonolaatuisia, mutta siirrettiin kumminkin molemmat.
Nyt iski suunnaton ahdistus. Tuntuu ettei ole mitään mahdollisuuttakaan että raskaus alkaisi näillä alkioilla. Ja pakkaseen jäi enää kaksi olkea. Seuraava ivf jo häämöttää ja se pelottaa ihan hirveästi. En tiedä pystynkö siihen enää. Viimeksi punktoitiin 70 munarakkulaa ja tuska oli sanoinkuvaamatonta. Enkä voinut kuvitellakaan, että ne 14 pakkaseen laitettua hyvänlaatuista alkiota eivät toisi meille lasta.
Siirron tehnyt lääkäri oli onneksi ihana, huumorintajuinen nainen. Siirron jälkeen huusi vielä alapäähäni että "pysykääkin siellä nyt seuraavat 8 kuukautta" :) Toivon että saisimme olla vain tämän lääkärin potilaita jatkossa! Lääkäri oli niin luonteva, ettei kiusallisia hiljaisia hetkiä tullut lainkaan ja mieskin kehtasi kysyä asioista (mitä ei ole ennen tehnyt, käyntien jälkeen vaan minulle ihmetellyt sitä ja tätä...)
Tänään siis pp1 ja testipäivä on 5.10. Google taas kovassa käytössä kahden huonolaatuisen alkion kiinnittymismahdollisuuksista. Kyllä taas kaikki voikin olla niin perkeleen vaikeaa...
Olkia piti sulattaa kolme, eli kuusi alkiota. Neljä ensimmäistä huurunenää eivät selviytyneet. Kaksi alkiota selviytyi, nekin huonolaatuisia, mutta siirrettiin kumminkin molemmat.
Nyt iski suunnaton ahdistus. Tuntuu ettei ole mitään mahdollisuuttakaan että raskaus alkaisi näillä alkioilla. Ja pakkaseen jäi enää kaksi olkea. Seuraava ivf jo häämöttää ja se pelottaa ihan hirveästi. En tiedä pystynkö siihen enää. Viimeksi punktoitiin 70 munarakkulaa ja tuska oli sanoinkuvaamatonta. Enkä voinut kuvitellakaan, että ne 14 pakkaseen laitettua hyvänlaatuista alkiota eivät toisi meille lasta.
Siirron tehnyt lääkäri oli onneksi ihana, huumorintajuinen nainen. Siirron jälkeen huusi vielä alapäähäni että "pysykääkin siellä nyt seuraavat 8 kuukautta" :) Toivon että saisimme olla vain tämän lääkärin potilaita jatkossa! Lääkäri oli niin luonteva, ettei kiusallisia hiljaisia hetkiä tullut lainkaan ja mieskin kehtasi kysyä asioista (mitä ei ole ennen tehnyt, käyntien jälkeen vaan minulle ihmetellyt sitä ja tätä...)
Tänään siis pp1 ja testipäivä on 5.10. Google taas kovassa käytössä kahden huonolaatuisen alkion kiinnittymismahdollisuuksista. Kyllä taas kaikki voikin olla niin perkeleen vaikeaa...
tiistai 21. elokuuta 2012
Ajatuksia..
Olen aamupäivän lueskellut toisten blogeja, hoitoihin liittyviä.
Tällä hetkellä olen oikeasti tosi tyytyväinen, ettei tarvitse itseensä hormooneja piikittää. Puregonin ynnämuiden piikittelyn aikoihin olin tosi masentunut, itkin lähes joka päivä ja aivan yllättävissä paikoissa. Pelkäsin yleisille paikoille menoa, etten taas purskahda itkuun. Kerran olin kaupan kassalla, katsoin myyjää ja kyyneleet valuivat poskilleni. Koitin tietysti peitellä itkuani ja pidätelläkin, mutta ei, itku tuli väkisin. En sentään mitään itkupotkuraivaria siinä saanut, mutta tuollaisia sattui tosi usein. En tiedä mitä edes sillä hetkellä ajattelin, tuli vain tosi paha olla ja kyyneleet pyrkivät ulos! Nyt en muista koska olen viimeksi itkenyt. Uskon kyllä että tuo johtui hormooneista, en mielestäni nyt niin masentunut ollut.
Lugejen käyttö on ällöttävää, mutta paljon mieluummin niitä käytän kuin esim. puregonia!
Pelkään taas hirveästi että joudutaan uuteen ivf rumpaan. En tiedä pystynkö siihen. Munarakkuloiden kasvattelu oli jotain hirveää, punktio oli hirveä, punktion jälkeinen olo oli hirveä. En halua kokea sitä uudelleen. Tosin ehkä viime kerrasta jotain opittiin ja voidaan tehdä asioita toisin. Silti. Miten olen taas töistäkin kuukauden pois? Enkä ikinä unohda punktiota, se oli niin tuskaa. Kärvistellä siinä pöydällä yli puoli tuntia rönkittävänä, maksimiannoksen kipulääkkeitä ja rauhoittavia saaden. Ja pari viikkoa punktion jälkeen täysin vuodepotilaana, turvonneena, kivusta huutaen ja miehen passatessa. En pystynyt edes vessassa yksin käymään kun en päässyt pytylle istumaan ilman kipua saatika siitä nousemaan. Muistan miten itkin vessassa ja odotin miehen tulevan töistä. Kävely sattui, autossa istuminen sattui. En voinut mihinkään lähteä. En tosin olisi kehdannutkaan, en sillä vatsalla.
Seuraavan ivf:än ajattelu ei nyt vielä onneksi ole suunnitelmissa, pakkasessa vielä 10 alkiota (5 siirtoa) joista joku toivottavasti tärppää. Sitä tulee vaan pohtineensa kaikkea kun toisten hoitohistorioita lukee. Ja omat hoidot vaan epäonnistuu. On tämä kaikki vaan niin perseestä ja elämä epäreilua. Miten monta raskautta olisi viiteen vuoteen mahtunut jos luomusti tulisin raskaaksi?
Pp 4 tänään.
Tällä hetkellä olen oikeasti tosi tyytyväinen, ettei tarvitse itseensä hormooneja piikittää. Puregonin ynnämuiden piikittelyn aikoihin olin tosi masentunut, itkin lähes joka päivä ja aivan yllättävissä paikoissa. Pelkäsin yleisille paikoille menoa, etten taas purskahda itkuun. Kerran olin kaupan kassalla, katsoin myyjää ja kyyneleet valuivat poskilleni. Koitin tietysti peitellä itkuani ja pidätelläkin, mutta ei, itku tuli väkisin. En sentään mitään itkupotkuraivaria siinä saanut, mutta tuollaisia sattui tosi usein. En tiedä mitä edes sillä hetkellä ajattelin, tuli vain tosi paha olla ja kyyneleet pyrkivät ulos! Nyt en muista koska olen viimeksi itkenyt. Uskon kyllä että tuo johtui hormooneista, en mielestäni nyt niin masentunut ollut.
Lugejen käyttö on ällöttävää, mutta paljon mieluummin niitä käytän kuin esim. puregonia!
Pelkään taas hirveästi että joudutaan uuteen ivf rumpaan. En tiedä pystynkö siihen. Munarakkuloiden kasvattelu oli jotain hirveää, punktio oli hirveä, punktion jälkeinen olo oli hirveä. En halua kokea sitä uudelleen. Tosin ehkä viime kerrasta jotain opittiin ja voidaan tehdä asioita toisin. Silti. Miten olen taas töistäkin kuukauden pois? Enkä ikinä unohda punktiota, se oli niin tuskaa. Kärvistellä siinä pöydällä yli puoli tuntia rönkittävänä, maksimiannoksen kipulääkkeitä ja rauhoittavia saaden. Ja pari viikkoa punktion jälkeen täysin vuodepotilaana, turvonneena, kivusta huutaen ja miehen passatessa. En pystynyt edes vessassa yksin käymään kun en päässyt pytylle istumaan ilman kipua saatika siitä nousemaan. Muistan miten itkin vessassa ja odotin miehen tulevan töistä. Kävely sattui, autossa istuminen sattui. En voinut mihinkään lähteä. En tosin olisi kehdannutkaan, en sillä vatsalla.
Seuraavan ivf:än ajattelu ei nyt vielä onneksi ole suunnitelmissa, pakkasessa vielä 10 alkiota (5 siirtoa) joista joku toivottavasti tärppää. Sitä tulee vaan pohtineensa kaikkea kun toisten hoitohistorioita lukee. Ja omat hoidot vaan epäonnistuu. On tämä kaikki vaan niin perseestä ja elämä epäreilua. Miten monta raskautta olisi viiteen vuoteen mahtunut jos luomusti tulisin raskaaksi?
Pp 4 tänään.
lauantai 18. elokuuta 2012
Tähdenlento lähti matkaan
Eilen 17.8. oli 2. PAS. Limakalvo oli 12mm, eli se oli kasvanut kolmessa päivässä 6mm. Viimekerralla siirtoon mentäessä limis oli 10mm. Josko nyt sitten olisi paremmat mahdollisuudet :)
Virtsarakkoni oli halkeamaisillaan ennen siirtoa! Rakko pitää olla täynnä, mutta lääkäri sanoi nyt että vähempikin riittäisi, kohtua ei mainannut saada ultralla näkyviin niin täyden rakon takia! :D Näimme kumminkin ultrasta miten pienen pieni valkoinen piste vilahti tummuudessa. Kuin tähdenlento. Toivon niin paljon että se nyt tarraisi kiinni!!
Lääkärin sanoista tuli kyllä vähän tyhmä olo. Valittelin, miten ei kiinnostaisi enää koko homma, niin monen pettymyksen jälkeen. Ja tuntuu turhalta käyttää inhottavia hormoneita kun ei mitään tulosta kumminkaan... Lääkäri tokaisi, että täältä koneelta kun teidän historiaa katsoo niin aika alkumetreillä olette vasta. Sitten pitkä hiljaisuus huoneessa. Tunsin itseni todella tyhmäksi. Tiedän kyllä, että moni joutuu käymään useat ivf hoidot läpi ennenkuin tärppää, mutta mekin jo odotettu testiin plussaa liki 5 vuotta. Ensin lääkäri kyselee kuulumisia ja lähes pakottaa kertomaan tunteista ja sitten nolaa mut noin...
Kahden viikon piina alkakoon.
*Muoks. Niin ja yksi alkio taas sirrettiin. Kysyin hoitajalta siirretäänkö koskaan kahta alkiota, sanoi ettei näin hoitojen alkuvaiheessa. Tuntuu kyllä typerältä että aina toinen, hyvä alkio menee roskiin.. Toki ymmärrän myös kaksoisraskauden riskit, mutta silti..
Virtsarakkoni oli halkeamaisillaan ennen siirtoa! Rakko pitää olla täynnä, mutta lääkäri sanoi nyt että vähempikin riittäisi, kohtua ei mainannut saada ultralla näkyviin niin täyden rakon takia! :D Näimme kumminkin ultrasta miten pienen pieni valkoinen piste vilahti tummuudessa. Kuin tähdenlento. Toivon niin paljon että se nyt tarraisi kiinni!!
Lääkärin sanoista tuli kyllä vähän tyhmä olo. Valittelin, miten ei kiinnostaisi enää koko homma, niin monen pettymyksen jälkeen. Ja tuntuu turhalta käyttää inhottavia hormoneita kun ei mitään tulosta kumminkaan... Lääkäri tokaisi, että täältä koneelta kun teidän historiaa katsoo niin aika alkumetreillä olette vasta. Sitten pitkä hiljaisuus huoneessa. Tunsin itseni todella tyhmäksi. Tiedän kyllä, että moni joutuu käymään useat ivf hoidot läpi ennenkuin tärppää, mutta mekin jo odotettu testiin plussaa liki 5 vuotta. Ensin lääkäri kyselee kuulumisia ja lähes pakottaa kertomaan tunteista ja sitten nolaa mut noin...
Kahden viikon piina alkakoon.
*Muoks. Niin ja yksi alkio taas sirrettiin. Kysyin hoitajalta siirretäänkö koskaan kahta alkiota, sanoi ettei näin hoitojen alkuvaiheessa. Tuntuu kyllä typerältä että aina toinen, hyvä alkio menee roskiin.. Toki ymmärrän myös kaksoisraskauden riskit, mutta silti..
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)