tiistai 21. elokuuta 2012

Ajatuksia..

Olen aamupäivän lueskellut toisten blogeja, hoitoihin liittyviä.
Tällä hetkellä olen oikeasti tosi tyytyväinen, ettei tarvitse itseensä hormooneja piikittää. Puregonin ynnämuiden piikittelyn aikoihin olin tosi masentunut, itkin lähes joka päivä ja aivan yllättävissä paikoissa. Pelkäsin yleisille paikoille menoa, etten taas purskahda itkuun. Kerran olin kaupan kassalla, katsoin myyjää ja kyyneleet valuivat poskilleni. Koitin tietysti peitellä itkuani ja pidätelläkin, mutta ei, itku tuli väkisin. En sentään mitään itkupotkuraivaria siinä saanut, mutta tuollaisia sattui tosi usein. En tiedä mitä edes sillä hetkellä ajattelin, tuli vain tosi paha olla ja kyyneleet pyrkivät ulos! Nyt en muista koska olen viimeksi itkenyt. Uskon kyllä että tuo johtui hormooneista, en mielestäni nyt niin masentunut ollut.
Lugejen käyttö on ällöttävää, mutta paljon mieluummin niitä käytän kuin esim. puregonia!

Pelkään taas hirveästi että joudutaan uuteen ivf rumpaan. En tiedä pystynkö siihen. Munarakkuloiden kasvattelu oli jotain hirveää, punktio oli hirveä, punktion jälkeinen olo oli hirveä. En halua kokea sitä uudelleen. Tosin ehkä viime kerrasta jotain opittiin ja voidaan tehdä asioita toisin. Silti. Miten olen taas töistäkin kuukauden pois? Enkä ikinä unohda punktiota, se oli niin tuskaa. Kärvistellä siinä pöydällä yli puoli tuntia rönkittävänä, maksimiannoksen kipulääkkeitä ja rauhoittavia saaden. Ja pari viikkoa punktion jälkeen täysin vuodepotilaana, turvonneena, kivusta huutaen ja miehen passatessa. En pystynyt edes vessassa yksin käymään kun en päässyt pytylle istumaan ilman kipua saatika siitä nousemaan. Muistan miten itkin vessassa ja odotin miehen tulevan töistä. Kävely sattui, autossa istuminen sattui. En voinut mihinkään lähteä. En tosin olisi kehdannutkaan, en sillä vatsalla.

Seuraavan ivf:än ajattelu ei nyt vielä onneksi ole suunnitelmissa, pakkasessa vielä 10 alkiota (5 siirtoa) joista joku toivottavasti tärppää. Sitä tulee vaan pohtineensa kaikkea kun toisten hoitohistorioita lukee. Ja omat hoidot vaan epäonnistuu. On tämä kaikki vaan niin perseestä ja elämä epäreilua. Miten monta raskautta olisi viiteen vuoteen mahtunut jos luomusti tulisin raskaaksi?

Pp 4 tänään.

1 kommentti:

  1. Kiitos positiivisista sanoista oman blogini puolella :) Kyllä sinäkin olet kyllä aika sissi kun olen tarinaasi seuraillut. Ihailtavaa voimaa!

    VastaaPoista