Eilen en muistanut hämmennykseltäni edes täällä käydä kirjoittamassa.
Varhaisultrassa näkyi yksi pieni alkio ja vimmatusti sykkivä sydän <3 Alkio kooltaan 7,4mm ja vastasi viikkoja eli 6+6.
Iso itkuhan siinä pääsi. Eikä meinannut loppua. Tunteet olivat onnellisuuden ja pelon sekaisia, on edelleen. En voi vieläkään uskoa tätä todeksi. Viiden ja puolen vuoden odotuksen jälkeen olen nyt tässä. Raskaana. Minä!? Pelottaa ihan kamalasti jaksaako pikkuinen jatkaa kasvuaan.
Neuvolaan soittelin ja pääsen seuraavaan ultraan jo rv 9. Ja siitä seuraava onkin sitten se rv 12. Oli oikein ihana täti puhelimessa, sanoi että koska vaan voin hänelle soittaa, ja kun sydänäänet saadaan ekaa kertaa kuuluviin niin niitä saa käydä kuuntelemassa niin usein kuin haluan. Taisi aistia ahdistukseni puhelimen kautta..
Klinikalla mietittiin lugejen ja estradot laastarin jatkoa ja lääkäri päätti, että rv 10 asti jatkuisi normaalisti ja siitäkin vielä reilu viikon, pikkuhiljaa annosta vähentäen ja lopulta kokonaan pois. Kuulostaa mielestäni hyvältä, koska olen lukenut kuinka joillekin on lääkkeet lopetettu jo heti plussatestin jälkeen, tai ekan ultran jälkeen n. rv 7. Ja sitten jo alkanut vuotoja, sattumaa vai ei... Tuntuu turvallisemmalta jatkaa tukilääkitystä kun oma kroppa ei selvästikään tarvittavia hormoneja tarpeeksi tuota. Ehkä sitten pienentää keskenmeno vaaraa, ehkä ei. Ei kuulemma haittaakaan ole noin pitkälle jatkettuna.
En nyt tiedä jatkanko tätä blogia. Vai uskallanko aloittaa uuden, odotus blogin? nyt jo? pitää miettiä...
